maanantai 14. toukokuuta 2012

Päivä 8 - Paluu arkeen

Blogi piti hetken hiljaiseloa, sillä lähdimme reissuun ihan ex tempore enkä tien päältä jaksanut päivitellä syömisiäni. Enkä olisi viitsinytkään, sillä muiden ruokapatojen ääressä yllättäen estot unohtuivat ja suuhun tuli mätettyä kaikkea hyvin kaloripitoista. Pääosin yritin kyllä pitää kevyen linjan, mutta välillä tuli sorruttua herkutteluun. Eilen palattiin kotiin ja tänään tehtiin taas paluu arkeen, kevyempään sellaiseen. Herkuttelujen vuoksi pelkäsin tänä aamuna käyntiä puntarissa, mutta vaaka olikin armollinen näyttäen puolta kiloa vähemmän kuin edellisellä viikolla.

Aamupala
2 palaa ruisleipää, ingmariinia, 2 siivua kalkkunaleikettä, kurkkua
3 dl vettä

Lounas
3 dl neljän viljan puuroa
3 dl maitoa

Päivällinen
Tonnikalapastaa
3 dl vettä

Iltapala
2 palaa ruisleipää, ingmariinia, 2 siivua kalkkunaleikettä, kurkkua
3 dl vettä

Tänään onneksi ruokalista näytti jo paremmalta kuin edellisinä päivinä. Hillittömästi tekisi mieli jatkaa herkuttelua ja upottaa hampaat Fazerin suklaaseen. Mutta ehkä se sokerihimo alkaa helpottaa muutaman viikon päästä kun alkaa tottumaan vähäsokerisempaan elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti